TOIMISTO- JA LIIKETILASIIVOUS

 

 

Duo Service Oy on siivousalan ammattilainen, joka tarjoaa laadukkaita palveluita ympäri eteläistä Suomea.

 

Palvelumme sisältävät muutakin kuin pelkkää siivousta. Laadimme jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti laaditun palvelusuunnitelman, joka huomioi kokonaisvaltaisesti siivouskohteen tarpeet ja vaatimukset.

Duo Service hoitaa puhtaanapidon kokonaisvaltaisesti.

Kiireinen arki ja tiukat aikataulut vievät helposti aikaa puhtaanapidolta, vaikka työskentely sujuisi huomattavasti paremmin siistissä ja hyvin hoidetussa tilassa.

 

Siivouksen ylläpitoon kannattaa kuitenkin panostaa, sillä hyvin hoidettu tila vaikuttaa puhtauden ja paremman viihtyvyyden lisäksi myös sisäilman laatuun. Sisäilma vaikuttaa ihmisen keskittymiskykyyn ja hyvinvointiin monella eri tavalla.

 

Siirtämällä siivoushuolesi Duo Servicen palveluiden piiriin lupaamme, että voit entistä paremmin tehostaa ajankäyttöäsi sekä keskittyä olennaiseen eli liiketoimintasi pyörittämiseen.

 

Toimisto- ja liiketilojen sopimussiivous

 

Sopimussiivous on säännöllistä siivousta, joka tehdään esimerkiksi päivittäin, kerran viikossa tai vaikkapa kerran kuukaudessa.
Sopimussiivoukseen voidaan tarvittaessa  sisällyttää myös muita palveluita, kuten ikkunanpesua, suursiivousta ja/tai lattian vahausta. Sopimussiivouspakettimme voi sisältää esimerkiksi:
  1. ylläpitosiivous viikoittain ma-pe klo 16-20
  2. suursiivous 2 krt/ vuosi valittuna ajankohtana
  3. ikkunoiden pesu 2 krt/ vuodessa tai lattian vahaus suursiivouksen yhteydessä

Toimisto- ja liiketilojen suursiivous

Suursiivous on laajamittainen sekä perusteellinen siivousurakka, joka suositellaan tehtäväksi kaksi kertaa vuodessa, esimerkiksi kerran keväällä ja syksyllä. Säännöllisesti toteutetun suursiivouksen avulla tilojen siivoustaso pysyy laadukkaana ympäri vuoden. Myös suursiivouksen yhteyteen voidaan tarvittaessa sisällyttää ikkunanpesu tai lattian vahaus.

 

Yhteystiedot:

Alina Krushelnytska-Ie

info@duoservice.fi

Duo Service

Y-tunnus: 2875593-1

Ullantorpantie 1 A 14

02750 ESPOO

Kateryna Ievdokymova

046 562 4749

info@duoservice.fi



Google Maps content is not displayed due to your current cookie settings. Click on the cookie policy (functional) to agree to the Google Maps cookie policy and view the content. You can find out more about this in the Google Maps privacy policy.